sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Antiikki- ja keräilymessut Areenalla

Tämmöistä tarttui mukaan Areenan antiikkimessuilta 1.12.2013.

 Postimerkkejä
Keräsin postimerkkejä lapsena, sittemmin taisin lahjoittaa kaikki merkkini veljelleni ja nyt ostin nämä ihan värikkäitten, suloisten kuvien takia :)
 Suosikki ostokseni, vanha valokuva
Ihanat veijarit!

 Käsittääkseni vuosi on 1913, kertokaahan jo luen tuota merkintää väärin.
"Jämsänkoski 23-8-13
Serkku hyvä! Sydänterveiset sinulle sinne sydänsalomaille! Lähetän valokuvan myöskin tuonnempana. Kirjoita nyt serkku hyvä kuulumisistasi Olofille."
"Myöskin tuonnempana" kohdasta en ole aivan varma, mutta viikon tekstiä käänneltyäni päätin, että siinä lukee noin :) 
Ostin myös muutamia vanhoja kuvia, ylärivin ensimmäinen mies näyttää ihan yhdelle sukulaiselleni ja symppis oli myös tuo oikean reunan joulutoivotus "Hyvää Joulua 1907 ja Onnellista Uutta Vuotta 1908!"
Olen odotellut, koska löytyisi tekstiä, jossa v olisi korvattu w:llä ja t d:llä, muttei ole tullut vastaan. Käsittääkseni jossain välissä näinkin on kirjoitettu.

Isäni saa joululahjaksi tänä vuonna arpoja ja rahaa, vanhin kolikko oli vuodelta 1897 ja setelit 1900-luvun alkupuolelta.

Kivat oli messut! 
Mutta astioita pidin turhan hintavina - laskeskelin monen kohdalla, että tulisi edullisemmaksi ostaa netin kautta esim. Helsingin alueen liikkeistä ja maksaa postikulut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommenteistanne!