torstai 14. marraskuuta 2013

Myyjäiset

Olin viime vuoden tapaan Kurkistus Jouluun-tapahtumassa myymässä kortteja, kransseja, koruja ja magneetteja. Myyjäisille oli tänä vuonna varattu mielestäni huono viikonloppu, lauantai juuri ennen isänpäivää. Noh, päivän valinta nähtiinkin sitten asiakkaissa, joita oli melko vähän ja moni vielä vierasti jouluisten askartelujen ostoa, vaikka joulumyyjäisistä olikin kyse.
Olen hurahtanut kransseihin, niitä on tullutkin tehtyä useampia syksyn aikana. Osa näistä myytiin ennen myyjäisiä, osa myyjäisissä ja osa jäi äidilleni.

 On ollut jouluisampia...

 syksyisempiä...

 olkisempia...

Ja tämä kesäinen, joka meni miespuolisen kaverini äidille synttärilahjaksi :)

 Ihana-lehdessä oli kauniisti toteutettu joulukuusi. Alkuperäiseen oli leimattu tekstit, käytin omassani vanhaa englanninkielistä sanakirjaa, jonka sivut olivat jo valmiiksi kauniisti kellertyneet. Alunperin minun piti tehdä näitä muutamia valmiiksi myyjäisiin, mutta sairastuin nuha-kuumeeseen viikkoa ennen myyjäisiä ja osa suunnitelmista jäi toteuttamatta. Tämä lähtee koristeluiden jälkeen joululahjaksi anoppilaan.


Olen myös tehnyt rannekoruja, aiemmin tein korut aina metallivaijeriin, mutta nämä ovat tehty eräällä kansalaisopiston helmityötunnilla joustosiimaan. Nopeaa ja kätevää!
Myin näitä myös myyjäisissä.

Tein Bialla myyjäisiä varten myös kirjan (pelkät kannet), johon sain kiinnitettyä myymäni magneetit. Hyvin toimi magneettien kanssa tuo kuvien taakse kiinnitettävä "tarramagneetti".

Tässä vielä muutamia esittelemättä jääneitä kortteja:
(kuvaaminen on syksyn pimeydessä niin hankalaa, pitää säätää valojen ja varjojen kanssa, eikä kuvista tule tarkkoja)
182/ 2013
 Tämä oli toinen vaihtoehto 30-vuotiskortiksi, pankissa työskentelevälle bemarimiehelle.

183 / 2013
184 / 2013
185 / 2013
186 / 2013
187/ 2013
188/ 2013
 Myyjäisviikolla tein myös 6 tilauskorttia; 4 isänpäivään ja 2 eläkkeelle jääneille työkavereille.

189 / 2013

190 / 2013
191 / 2013
192 / 2013
193 / 2013

194 / 2013
195 ja 196 / 2013
.........................................................
Appiukkoni on meidän talouden nikkaroija ja remppamies, niimpä hän sai tänä vuonna tälläisen isänpäiväkortin:
197 / 2013
Kuva löytyi Musta Petteri-korteista.

3 kommenttia:

  1. Kaunis myyntipöytä sulla oli ja kaikkea ihanaa olit kerenny tehdäkin! Harmi kun asiakkaat ei sitten löytäneet tapahtumaan.

    VastaaPoista

Kiitokset kommenteistanne!