perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kirppistelyä ja alennusmyyntejä

Korttien teko on jäänyt viime aikoina muutamaan tilauskorttiin. Juhannuksena meidän perheessä oltiin nuhakuumeessa, onneksi nyt jo voidaan paremmin ja jaksaa taas touhottaa :)

Suurin syy kortteilun jäämiselle on ollut matka. Äitini voitti yllättäen kahden hengen matkan (arvo 1800e), isä ei yrittäjänä voi viikoksi mihinkään lähteä - joten pääsen äidin kanssa reissuun! Olen lueskellut valtavat määrät tietoa määränpäästä netistä ja kirjoista. Haluan olla perillä kaikesta mitä voidaan matkalla tehdä ja nähdä - luvassa ainakin eläintarha ja El Corte Ingles-ostoskeskus.

Lainasin kirjastosta kasan Espanja-aiheisia kirjoja - sinne siis ollaan menossa! Costa del Solin helmet-kirja vaikutti hyvälle ja kun törmäsin samaan kirjaan Info-kirjakaupan alessa 4e hintaan ostin opuksen omaksi.

Olen ollut Espanjassa aiemminkin (2007 ja 2008) samalla suunnalla, joten kiva päästä näkemään, onko sielä tapahtunut mitään muutoksia tässä vuosien kuluessa.

 Matka innosti myös uuden laukun ostoon. Minulla ei ole aiemmin ollut tälläistä "kovaa" laukkua, toivottavasti pinta/kuori kestää reissussa. Laukku oli hurjan kevyt (noin 2kiloa) ja tykkään noista pyöristä. Tämä laukku lähtee tyhjänä mukaan, pakkaan kangaspintaiseen sitten kaikki tarvitsemani :)

 Ihastuin tähän väriin! 
Ostin laukun Keskisen Nahkapaikasta.

Ostin minulle ja äidille Keskiseltä samanlaiset nimilaput :)
...........................................................

Käytiin Kirsin kanssa kesäkuun alussa Vaasassa, viettämässä yhteistä lomapäivää

 Suosikkiostokseni oli Adam & Eva-kirppikseltä löytämäni 70-luvun Disney-kirja. Kirja oli hyvässä kunnossa ja maksoi vain euron :)


..................................................................
Torstain vapaapäiväni vietin kirppareita ja alennusmyyntejä kiertäen, lähdin etsimään legginssejä, farkkuja/ hametta, sandaaleita / kesäkenkiä ja Disney-tavaraa...

 Löysin kirppikseltä ihanat sähkönsiniset farkut, Vero Modan alesta polvimittaisen mekon ja Lindexiltä kauan kaipaamani kiiltolegginssit!
 Hullaannuin Lindexillä lasten vaatteitakin selatessa, vaikka oma lapsi on vasta tulevaisuuden suunnitelmissa - ostan usein alesta vaatteita, jotka sopisivat tytölle sekä pojalle. Tällä kertaa mukaan tarttui -70% alesta pipo ja ylipienet aurinkolasit! Hurjan suloiset!
 Disney keräilyni on siirtynyt kirjoista, elokuvien kautta myös muihin tavaroihin. Kuten nukkeihin ja leluihin. Tämä kylpyleluksi tarkoitettu hyväkuntoinen Ariel ui mukaani eurolla.
Kirppikseltä löytyi 0,50e/ 3 purkkia kynsilakkaa. Ihastuin vihreän sävyisiin! Tuo Barry M-merkkinen tummempi vihreä päätyi heti kynsiin - hurjan helposti levittyvää ja äkkiä kuivuvaa! Tykkäsin! Taitaa äiti saada tuon violetin :) Ja poikkeuksellisesti "kultainen" kaulakoru H&M:ltä 3 eurolla.
 Kirppareilta löytyi edullisia satuja. Kirjapino odottaa tuola keräily-välilehdelle päivittymistä.

 Infon alekellarista löytyi Espanja-oppaan lisäksi Betty Boop palapeli vitosella. Olen tänä kesänä hurahtanut meri-teemaan ja tässä oli tosi mainio kuva! Teen palapelin tauluksi, kunhan selviää mahtuuko kuva tavallisiin kehyksiin vai vaatiiko syvemmän version.

 Meriteema näkyy myös koruissani. Tein juhannuksena nuhanenänä itselleni täksi kesäksi uudet korut. Rannekorun siimaan ja pään yli vedettävän kaulakorun. Riipukset Paperinauhasta. Forever-rengas tilattu aiemmin Helmikeskukselta.

Koko kirppisreissu & alennusmyynneissä kiertely tuli maksamaan alle 40euroa. Yritän olla säästökuurilla  Espanjan reissuun saakka - mutta nyt löytyi tavaraa niin halvalla, että sain kaiken hyvällä omalla tunnolla ostaa :)
...................................................................................

Tälläiset tilauskortit tein tiistaina

 Onnittelut miehelle, valmistuneelle ja synttärikortti kaverin pojalle.


 Aurinkoista 
viikonloppua!



1 kommentti:

Kiitokset kommenteistanne!