torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäismuna-tilaus

Ehdin muutama päivä sitten lisätä blogiin anopille tekemäni avattavan pääsiäismunan. Kaverini oli bongannut munat ja halusi tilata niitä 4 minulta perjantaiksi. Joten ei tarvitse varmaan tarvitse kysyä, mitä olen tällä viikolla illat puuhaillut... Munitellut.
Munille ei annettu oikein mitään sen suurempaa opastusta, päätin tehdä vähän omaa makuani hempeämpiä munasia. Pion Designin korttikuviakin minulle oli jäänyt muutamia yli viime pääsiäiseltä ja niitä päätin käyttää näissäkin munissa:


Kaksi ensimmäistä munaa ovat suurimmat, 15cm. Koristehelmiä pursottelin valkoisella ja pinkillä Pearl Makerilla. Ruusut ja perhoset ovat serveteistä, leikkasin kuvat irti ja kiinnitin Mod Podgella.
Kaikki neljää munaa on maalattu eri väreillä; mikään väreistä ei taida olla suoraan pullosta - vaan olen itse sekoittanut sävyt. Ylemmässä munassa taisi olla Artisten kolmea eri maalia: luonnonvalkoista, sähkönsinistä ja vaaleanruskeaa sopivassa suhteessa :)
 

Ylempi muna^ on oma suosikkini :)
Kana ja kukko muna on keskikokoinen, noin 12 cm.
 

Pienimmän munan kuva näytti selkeälle vielä harson päälle sitä liimatessani, mutta koristeita lisätessäni huomasin, että kuva on aika epäselvä - siinä on kellojen alla kana ja tipuja, liiankin "kanan" värisellä alustalla. Jos voisin - mä kuvan vaihtaisin :)
Tämän pienimmän munan koko on 10cm.
 

Samassa tilauksessa pyydettiin vielä tekemään kortti kaverini kuuskymppiselle anopille. Toivon, että linnut, kukkaset ja Magnolian paperit ja koristeet kelpaavat :) 
Leimasin on uusin hankintani Paperinauhasta, Stampendouksen Bluebird Branch. Olen aiemmin hamstrannut vain ihmis-leimoja, mutta nyt olen hullaantunut näihin Stampendouksen ihanuuksiin - jouluiseen Snow Birdiin ja tähän kesäisempään versioon. Pitääpä vielä jostain etsiä käsiinsä lintunen ja nuottirivistöt, Minuet Bird - on nimeltään se kaunistus!


Onpa ihan harmi, että tilatut jutut tulivat nyt valmiiksi ja niitä tullaan huomenna hakemaan. Ollut kiva puuhailla näiden kanssa. Onneksi ostin pääsiäismunia Puoti-Pikestä, vielä yhden 3:n munan setin, joten saatanpa koristella vielä pari munaa itselleni tässä pääsiäisen vapailla :) Itselleni jääviin muniin voisin servetin kiinnittämisen sisään, maalata akryylimaaleilla jonkun isomman kuvion munan "takapuolelle".
..........................................................................

Samaan postaukseen laitan kuvan vielä tästä vaaleanturkoosista pääsiäismunasta, jonka tein Henna-Maaritille pääsiäis-ylläriksi. Tässäkin kuva napattu Pion Designin arkeilta ja perhonen servetista. Kaikkien kuvien alle on lisätty harsokerros ennen kuvan kiinnitystä.  Sisälle piilotin pienen pussin erilaisia helmiä (koruilijalle:) ja velkarahat :D


Ihanaa 
Pääsiäistä
Ystävät!


2 kommenttia:

  1. Kivoja munasia olet tehnyt! :)Ja tuo muna minkä sain oli kyllä aivan yli kivan värinen ja nätti. :) Just saman värinen kun meidän uusi nahkanen radio. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joku yhteys, kun osasin sen radioonne mätsätä :) Pitää ostaa lisää turkoosia maalia ja lantrata valkoisen kanssa - oli kyllä sen verran kiva sävy :)

      Poista

Kiitokset kommenteistanne!