perjantai 29. maaliskuuta 2013

Suuri leimasinrumba osa 1

40 / 2013
Kortistossa menossa suuri leimasinrumba, josta voi korttejaan postaamalla voittaa toivomiaan leimasimia. Aikaa osallistua 4.4 saakka.

Leimasinrumbaa sponsoroi
*kuva on linkki*

Ensimmäisenä leimasin toiveenani voisin esittää seuraavaa:
Toivoisin pilvileimasinta, yhtä tai useampaa pilveä, jossa olisi tekstiä sisällä. 
Joko sellaista tekstiä, josta ei saisi selvää - tai pilvi täynnä vaikkapa "Onnea"-sanoja, samalla fontilla - jollain hempeällä kaunolla.

* Tilasin Heidin korttipajan uutiskirjeen*

torstai 28. maaliskuuta 2013

Korua Kortiston haasteeseen

Huomasin jo aiemmin Kortistossa koru-haasteen, josta luulin myöhästyneeni. Ilokseni haastetta oli jatkettu ja ehdin osallistua mukaan :)


Osallistun haasteeseen tällä vaaleanturkoosilla/valkoisella rannekorulla, jonka tein muistivaijeriin. Suurimman osan koruun käyttämistäni helmistä ostin Leimailutaivaan reissulta, tämän kuun alussa. Olen nähnyt netissä kuvia tuollaisista kolmen kiepin koruista, joissa on pienet helmet reunoilla ja suuret helmet pujoteltu keskelle - mutten ollut tälläistä aiemmin tehnyt. Kaunis siitä tuli, lasihelmien painoa vain pitää pohtia tehdessä - ettei korusta tule liian raskas.
Koru lähti lahjaksi meidän Helille. 

Samaan pakettiin sujahti samoista helmistä tehty avaimenperä, enkeleineen. Enkeleitä ei voi koskaan olla liikaa matkassa :)


Pääsiäismuna-tilaus

Ehdin muutama päivä sitten lisätä blogiin anopille tekemäni avattavan pääsiäismunan. Kaverini oli bongannut munat ja halusi tilata niitä 4 minulta perjantaiksi. Joten ei tarvitse varmaan tarvitse kysyä, mitä olen tällä viikolla illat puuhaillut... Munitellut.
Munille ei annettu oikein mitään sen suurempaa opastusta, päätin tehdä vähän omaa makuani hempeämpiä munasia. Pion Designin korttikuviakin minulle oli jäänyt muutamia yli viime pääsiäiseltä ja niitä päätin käyttää näissäkin munissa:


Kaksi ensimmäistä munaa ovat suurimmat, 15cm. Koristehelmiä pursottelin valkoisella ja pinkillä Pearl Makerilla. Ruusut ja perhoset ovat serveteistä, leikkasin kuvat irti ja kiinnitin Mod Podgella.
Kaikki neljää munaa on maalattu eri väreillä; mikään väreistä ei taida olla suoraan pullosta - vaan olen itse sekoittanut sävyt. Ylemmässä munassa taisi olla Artisten kolmea eri maalia: luonnonvalkoista, sähkönsinistä ja vaaleanruskeaa sopivassa suhteessa :)
 

Ylempi muna^ on oma suosikkini :)
Kana ja kukko muna on keskikokoinen, noin 12 cm.
 

Pienimmän munan kuva näytti selkeälle vielä harson päälle sitä liimatessani, mutta koristeita lisätessäni huomasin, että kuva on aika epäselvä - siinä on kellojen alla kana ja tipuja, liiankin "kanan" värisellä alustalla. Jos voisin - mä kuvan vaihtaisin :)
Tämän pienimmän munan koko on 10cm.
 

Samassa tilauksessa pyydettiin vielä tekemään kortti kaverini kuuskymppiselle anopille. Toivon, että linnut, kukkaset ja Magnolian paperit ja koristeet kelpaavat :) 
Leimasin on uusin hankintani Paperinauhasta, Stampendouksen Bluebird Branch. Olen aiemmin hamstrannut vain ihmis-leimoja, mutta nyt olen hullaantunut näihin Stampendouksen ihanuuksiin - jouluiseen Snow Birdiin ja tähän kesäisempään versioon. Pitääpä vielä jostain etsiä käsiinsä lintunen ja nuottirivistöt, Minuet Bird - on nimeltään se kaunistus!


Onpa ihan harmi, että tilatut jutut tulivat nyt valmiiksi ja niitä tullaan huomenna hakemaan. Ollut kiva puuhailla näiden kanssa. Onneksi ostin pääsiäismunia Puoti-Pikestä, vielä yhden 3:n munan setin, joten saatanpa koristella vielä pari munaa itselleni tässä pääsiäisen vapailla :) Itselleni jääviin muniin voisin servetin kiinnittämisen sisään, maalata akryylimaaleilla jonkun isomman kuvion munan "takapuolelle".
..........................................................................

Samaan postaukseen laitan kuvan vielä tästä vaaleanturkoosista pääsiäismunasta, jonka tein Henna-Maaritille pääsiäis-ylläriksi. Tässäkin kuva napattu Pion Designin arkeilta ja perhonen servetista. Kaikkien kuvien alle on lisätty harsokerros ennen kuvan kiinnitystä.  Sisälle piilotin pienen pussin erilaisia helmiä (koruilijalle:) ja velkarahat :D


Ihanaa 
Pääsiäistä
Ystävät!


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pääsiäismunanen

Ensimmäinen avattava pääsiäismuna saatu koristeltua (ja annettuakin) anoppilaan.

 Muna maalattiin sekoittaen Artisten Lagoon (turkoosi) akryylimaalia Folk Artin valkoiseen akryylimaaliin, lopputulos näyttää mielestäni kivalle, nätti mintun sävy. Maalatun kerroksen päälle kiinnitin serveteista ruusuja ja lehtiä Mod Podgella munan pintaan. Niiden kuivettua tein valkoisella  Pearl Makerilla helmiä ympäri munaa. Pion Designin  Sagan om Våren- kuva-arkilta pupunen, kiinnitetty takaa Tacky Gluella ja päältä lakattu Mod Podgella. Kuvan alle tuli pari kolme kerrosta harsoa, jota jätin näkyviin kuvan alta vain vähän. Lopuksi lisäsin kukat kuvan ympärille ja lisäsin helmiä, sekä rullasin satiininauhaa rusetiksi ja kiinnitin rusetin Tacky Gluella. Kimalleliimaa lisäsin pikkuruusuihin, servetista napattuihin kukkiin ja harsoon.

 Tässä näkyy servetista napatut ruusut paremmin^
Munan takapuolelle olisi voinut kiinnittää lisääkin koristeita, mutta ajattelin pitää sen simppelinä - tämän mallin avattavat munat ovat kuitenkin melkeinpä pöydällä säilytettäviä ellei niitä sido nauhalla niin, että pysyvät roikkuessaankin kiinni - eivätkä aukeile itsekseen.

Keskikokoisen munan (noin 12cm)  sisälle piilotin anopille tekemäni avaimenperän  ja ruohomuna-pussin.

Avaimenperään tuli siis enkeli ja pari helmipötkylää. Näitä pitää ehdottomasti tehdä lisää lahjoiksi - ainakin omalle äidille TAAS violettina :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pete 30

Toveri Petri täytti 30v ja hyvin vähäisesti löytyi kätköistä mitään miesten kortteihin sopivaa kuvaa. Auton kuvia en tällä kertaa halunnut käyttää.

Sitten hankin Paperinauhasta Tim Holtzin "Time Travelers"-setin ja oi mitä setämiehiä siinä olikaan!
Aivan mahtavia! 
Näin syntyi tämä kortti:
38 / 2013
 Leimasin siis jo aiemmin mainittu Tim Holtz -  Time Travelers
Taustapaperi: Prima Marketing Engraver-lehtiöstä
Stanssattu filminauha Die-namics (Henna-Maaritilta lainattu, kiitos!)
Stanssatut kirjaimet ja numerot Vintage Market
Pelikortit leimattu Kaisercraftin Sears & Son setillä
Värittelyt Distress Markereilla

Vintage Market-stanssilla stanssatut kirjaimet värittelin valkoisella geelikynällä ja väritin päältä vaaleamman ruskealla tussilla. Tuli kiva jälki!

Lukaiskaa ihmeessä myös edellisen postauksen anna hyvän kiertää-haasteesta, vielä mahtuu mukaan!

Anna hyvän kiertää

Blogeissa on kevään mittaan kiertänyt haaste: 
Anna hyvän kiertää.

Olen siis itse bongannut ystäväni Marjon blogissa haasteen ja ehtinyt kolmen ensimmäisen kommentoijan joukkoon jatkamaan haastetta. Marjo on saanut itse tekemänsä pienet lahjat annettua meille kommentoijille ja on minun vuoroni kantaa korteni kekoon.

Joten 3 ensimmäistä kommentoijaa ja haasteeseen mukaan lähtijää saavat minulta postitse pienet lahjat. Suunnittelin, että antamani lahjat olisivat koruiluun / helmeilyyn liittyviä. Näinpä ollen kolme ensimmäistä postaajaa voisivat helpottaa minua kertomalla haluavatko lahjaksi korvakorut, kännykkäkorun vai avaimenperän ja jos haluatte väritoiveita ilmoittaa, niin sekin on vain iloinen asia. Helpottaa minun tekemistäni - ja kiva antaa teille jotain sen väristä, josta oikeasti pidätte!

Haasteeseen lähtijät voivat ilmoittautua spostiini:
* sposti poistettu, 3 kommentoijaa ehtivät ilmoittautua *

Ja toivon näkeväni myöhemmin teidän blogeissanne, teidän edelleen lähettämänne pienet lahjat :)

Tässä vielä kuva Marjolta saamastani ihanasta suklaa-ylläristä:


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Leimailutaivaan ostoksia

 Leimailutaivaassa tuli käytyä Marjon, Helenan ja Tiinan kanssa.

 Mukaan tarttui seuraavanlaista (harvinaisen vähän tavaraa!):
 Graphic 45:n jouluisia papereita ja Paperilohikäärmeestä Teresa Collins: Now & Then-lehtiö.

 Korttikuvia, kukkia ja helmiä.

 Kraftin Kimmien "Curtis" löytyi Paperinauhan pöydästä.

 Helmien talosta koristehelmiä.

 Taavanaiselta laseja ja kameroita.

Helmiä Helmikeskukselta ja Helmikuumeelta.

 Helmikuumeen "tukkupaketteja"; siipiä, lukkoja ja pääkalloja.

 Itselle linssi ja korupohja, tähän ajattelin lisätä jonkun vanhan valokuvan, luultavasti koirastani.

Helmikuumeelta sydänhelmiä enkeleitä varten.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ystävien kanssa inspiroitumista

Lupasin aiemmassa postauksessa esitellä runokirjan ja kortit, jotka tein viikonloppuna vieraillessani Marjolla. Marjo teki ihanan hääkirjasen ystävälleen ja minä ruuvasin BIA:lla kasaan kirjan, johon saan kirjoitella kaikki netistä bongaamani kauniit, käyttöön tulevat värssyni.
 
 Runo/värssykirja
 Kansi: Graphic 45 -  An ABC Primer Collection - Happy Go Lucky
samalta arkilta kuva myös takakannessa
Tarrat:  Fancy Pantsin (?) ja Echo Parkin arkeilta
Kierteet ja puupahvit Paperinauhasta

 Kirjan sisällä kuviopaperit Webster´s Pagea (vas.) ja Magnoliaa (oik.)
Kirjaan tuli noin 50 sivua, kuviopaperin jälkeen laitoin aina 6 valkoista arkkia ennen seuraavaa kuviopaperia. Kuviopapereihin on tarkoitus stanssata eri aiheet; "Onnittelut", "Häät", "Kaste"...

29  /2013
 Paperinauhaan tuli näitä ihania Kaisercraftin vauva-arkkeja, ostin heti muutaman arkin :) Arkkeja voi käyttää monella tapaa, itse leikkasin kuvat ääriviivoja pitkin arkilta.
Ylemmässä kortissa ^ leimasin taakse Kaisercraftin "Windsor"-leimalla perhosia ja Nea- Idean tekstileimalla "Kastepäivänä". Koukerot tehty Magnolian stanssilla.

30 / 2013
Tässä kortissa niinikään Kaisercraftin arkilta kuva, harsoa, kukkia ja sinistä Pearl Makeria. "Post Card" leimattu Marjolta, Mementon Bahama Blue sävyllä. Leima on Tim Holtzin setistä.
 ............................................................................
 Tiistaina - vapaapäivänä - inspiroituminen jatkui kun Henna-Maarit tuli kylään stansseineen. Päätin tehdä muutamat pääsiäiskortit. Osaan näistä joudun vielä lisäämään koristeita, mutta onpa edes tausta valmiina.
31 / 2013
 Ensimmäisissä kolmessa kortissa väritin puput Marjon Distress Markereilla (vakavasti harkitsen kynien hankkimista - ihanat!). Pupuleimasin hankittu Puoti-Pikestä, hän on Magnolian "Big Hoppy".
Ääriviivatarrat Paperinauhasta (kultainen arkki, tussitettu permanenttitussilla mustaksi) ja "Iloista Pääsiäistä" leimattu Stempelkellerin leimalla.
Tässä kortissa ^ taustapaperina Magnolian uusia pääsiäispapereita.

32 / 2013
 Tykkäsin hurjasti tästä Magnolian "Little Cottage"-paperista, enkä halunnut peittää kuvaa, joten asettelin pupusen vaaleammalle kohdalle.
33 / 2013
 Keltainen washiteippi ei näy hyvin kuvassa, livenä paremmin - löytyy vasemmasta reunasta korttia.

34 / 2013
 Sitten vaihdetaan pupua! Ihastuin Magnolian "Tilda hiding easter egg"-leimaan.
Kerrassaan suloinen kuva!
35 / 2013
 Korteissa koristeena Pearl Makeria, pilkkunauhaa, nyöriä, ja erilaisilla stansseilla stanssattuja kuvioita.
36 / 2013
37 / 2013
 Tämä kortti kaipaa vielä jotain koristetta ^. Kukkia ehkä?
38 / 2013
 Viimeinen kortti on sarjaa "emme näytä Tankun tekemiltä".
 Ekopaperia kraftilla. Oli pakko testata H-M:n paksua lintustanssia. Kun sain linnun liimattua paikalleen, jäin miettimään, että olisi pitänyt vielä levittää tummaa mustetta linnun alle/nuottien päälle, että lintu erottuisi selkeämmin. Salama hämää kuvassa, lintu kyllä erottuu livenä, mutta nyt kortin tummat pitsit pomppaavat ehkä liikaa silmille.
"Onnea" leimattu Paperinauhan ja Marika K-K:n kevät-2013 setillä.
...............................................................................
Viikonloppuna vietettiin myös pikku-Mikon 1v-synttäreitä!
39 / 2013
 Taapero Kaisercraftin arkilta. 
Miko ja ykkönen stanssattu Vintage Market-stanssilla. 
Autopaperi: Pion Design - Play Time - Cars (Puoti-Pikestä)

Synttärisankari sai meiltä lahjaksi Puuha-Pete-dvd:n ja ratin muotoisen kirjan, jossa on töötti keskellä :)

40 / 2013
Samalla muistin, että Ahmedinan synttärikortti on jäänyt esittelemättä! Synttäri on toki vietetty... muutamaan kertaan :)

Ja huomenna nähdään 
LEIMAILUTAIVAASSA MASALASSA, 
saa tulla moikkaamaan, jos tunnistaa! :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Viimeiset ystävänpäiväkortit

Viimein on saatu viimeisetkin ystävänpäivälahjukset annettua... ja myös saatua :)

26 / 2013
 Ihanalle Marjolle ^

  Suklaalevykortti Tim Holtzin kirjoituskone-leimalla.

27 / 2013
 Ystävänpäiväkortti hiiripariskunnalla. Suloinen leimasin!
Leimasin: Whiff of Joy - French Date
.......................................................................................

28 / 2013
 Tilauskortti 2-vuotiaalle pojalle, toivottavasti on postissa löytänyt tiensä Vaasaan ja päässyt onnittelemaan pikkusankaria :)
...................................................................
 Saatiin ystävänpäivä-muna! :D

Tämmöistä piti sisällään Kiinan tuliainen:
 Lasit, juna, pehmotipu, teroitin (pakkauksessa) ja tosi hyviä karkkeja!
Juna lähemmin :)

Viikonloppuna olin Marjolla askartelemassa; sain aikaiseksi muutamat vauvakortit ihanista Kaisercraftin papereista ja itselle tehtyä BIA:lla värssykirjan. Näistä tulossa postaus myöhemmin - huomenna taasen askartelua luvassa, kun Hennan kanssa pistetään Big Shot laulamaan :)