perjantai 30. toukokuuta 2014

Ostoksia Viljamin puodista

Googlailin tänään kankaita kuvahaulla, törmäsin suloisiin kankaisiin ja löysin tieni Viljamin puodin nettikauppaan. Nettikaupassa odotti iloinen yllätys - hehän toimivat Seinäjoella! Laitoin spostia, josko saisin tulla joskus käymään ja sovittamaan pipoja. Pääni on tavallista pienempi, enkä halunnut ostaa pipoa summissa... Tunnin päästä tuli vastaus, että sopii. Ehdotin jo tätä iltaa "Emmerdalen jälkeen" niimpä tehtiin klo 19 treffit heille ja pääsin sovittelemaan ihanuuksia!

Ihastuin hurjasti tähän sateentekijä kankaaseen! Ihana viiksekäs otus tekemässä sadepilveä...

 Ostin Sateentekijä-pipon harmaana ja sain siihen mukaan napin myöhemmin kiinnitettäväksi pipoon, koska tuo pipo oli minulle juuri sopiva eikä siinä vielä ollut nappia.
Täältä pääset näkemään suloiset napit!

 Sain kaupanpäälle myös Panda-napin, joka koristaa nyt Arkkikaupan Annen minulle tilauksesta tekemää farkkulaukkua.
Suojeluspanda siis! <3

Muutama Simpsons-hahmokin on taas muuttanut meille - kirppareitakin olen kovasti kiertänyt. Mutta löytänyt lähinnä elokuvia - pitää taas jossain vaiheessa päivittää tuota keräily-välilehteä.

 

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

G45 Good Ol' Sport - Touchdown

Kuten olen aiemminkin jo maininnut, olen hurahtanut tekemään useamman kortin samasta aiheesta aina kerralla. Usein käytän korttikuvista koko arkin kerralla - tällä kertaa vuorossa Graphic45:sen Good ol' Sportin "Touchdown"-arkki.

Simppeleitä kortteja sporttisille miehille








Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Toukokuun inspis-haaste

Törmäsin netissä seikkaillessani (minulle) uuteen haasteeseen.

Päätin tarttua molempiin aiheisiin (näin saa kaksi arpaa) ja ensimmäinen kortti menee äidilleni syntymäpäiväkortiksi. Olen hullaantunut meri-aiheisiin koristeisiin ja papereihin!

Kuva: Pion Design - Shoreline Treasures
Äidille-tekstileike Heidin korttipajasta
Vene Studio Calicon kuvioleike (nro 6, koska synttärit ovat kesäkuussa!)
Sininen taustapaperi Carta Bellan Ahoy There-lehtiöstä

Hää-aiheisesta kortista tuli kuin skräppileiska. Täynnä kaikenlaista!
Pilkullinen taustapaperi Sinellistä
Kukka-kuva, perhonen ja kello - Studio Lightin arkeilta
Lisänä ääriviivatarroja


 Näillä siis haasteeseen mukaan! :)
Sponsorina iki-ihana Ihanaiset!!!!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Violetit onnittelut

Tein kaverin siskolle tälläisen onnittelukortin tilauksesta:

Muutaman päivän vapaani ovat kuluneet kiireisesti, ihanassa säässä. Olen ehtinyt käydä katsomassa Elastisen keikan hyvässä seurassa, kiirehtinyt kotiin nukkumaan ja seuraavana aamuna rynnännyt kaverin kanssa myymään tavaroita Basaarin peräkonttikirppikselle! Kirppis oli tosi iloinen yllätys, mahtava sää (turhankin hieno ilma, sain auringonpistoksen!) ja hyvin tein kauppaakin! Maltoin olla ostamatta itse tavaraa toisten "konteista" - mutta pääsinkin toki myynniltä kiertämään vasta iltapäivän puolella, joten parhaat tavarat oli varmasti jo myyty.
...........................................................
Simpsons-lego perheemmekin on jälleen kasvanut:


Aurinkoista viikkoa kaikille!

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kirppisostoksia

Lupailin tuossa aiemmin postailla jotain kirppisostoksiani, kunhan saan niitä kuvattua. Näitä riittää!

Aloitetaan nyt vaikka näistä hinnaltaan arvokkaammista:

Äitienpäivälahjaa lähdin kirpparilta etsimään - päädyin tähän Anita Rantanen-Siemersin tauluun. Äidillä on Anitalta jo vuodenaika-taulut ja tämä sopii hyvin niiden kanssa samalle seinälle. Taulu on nimeltään "Kotiseudun kevät" netissä hinta näyttää olevan noin 40e, maksoin huomattavasti vähemmän.

 Joulu- ja syntymäpäivälahjat ostan yleensä hyvissä ajoin. Äidillä on kesällä synttärit ja löysin kirppikseltä Arabian Äidin kupin ihan siedettävään hintaan. Kuppia on valmistettu muistaakseni vuosina 1984-1993, joten ei niin kovin vanha löytö - mutta kaunis! Tätäkin näkee myytävän 30-50e:lla, maksoin puolet vähemmän.

Heljä Liukko-Sundströmiä kerään myös äidille. Tämä "Ylös Aurinkoon" on uusin ostokseni.

Myös muutamia elokuvia on tullut ostettua!
Hurahdin Disney-klassikoihin, ihan kaikkea 50 en aiokkaan ostaa, ainakaan heti. Voihan olla, että haluan kaikkikin - mutta aloitetaan nyt näistä omista suosikeista.

 Yllätyin positiivisesti löytäessäni kirpparilta naarmuttomana näitä vanhoja, ensimmäisiä painoksia Disneyn klassikoista. Näissä on sympaattisemmat kannet kuin uusissa!
Sammonlaarista voit tarkistaa omien elokuviesi painokset :)

 Samalla olen ostanut muutamia muita Disney-elokuvia.

Suurena Emmerdale-fanina ostin myös Emmerdalen erikoiset-boxin facebookin kirppikseltä.


Olin haaveillut myös uudesta viltistä. Kirppiksellä tuli vastaan tälläinen uusi ihanuus, tämän sisässä onkin tullut roikuttua illat netissä :)

Samaisella viltin ostoreissulla löysin edukkaasti ison kasan Thickerssejä. Jokaista väriä on siis kaksi arkkia ja arkeista puuttu vain muutamia kirjaimia - osa on täysin ehjiä. Näiden voimallahan skräppään koko kesän! <3

Arvatkaas mikä on uusin villitykseni?

Ihana Laura tutustutti mut näihin ihaniin Lego Simpsons-hahmoihin!
Näistä tuntee paketin läpi aika hyvin, että kuka on kukakin :)
Yhdessä pussissa on aina yksi hahmo, halvimmat pussit taitaa löytyä Citymarketeista 1,99e. Anttiloissa 2,50e.
Tässä vielä paketin mukana tullut lappunen, josta näkee kaikki hahmot:


Tämän lisäksi oon ostanut Disney-satukirjoja ja Disneyn mukin - Dumbon! Siitä voinkin lisätä kuvan tähän postaukseen myöhemmin!

Pitäisi yrittää hillitä tätä shoppailun määrää - mutta toisaalta jos lasken, mitä tuotteet uutena/netissä maksavat ja vertaan siihen mitä olen maksanut, olen säästänyt yli puolet maksamastani summasta.

Huomenna olisi taas askarteluiltaa Paperinauhassa, saas nähdä  josko minäkin olen mukana askartelemassa :)

Buzzador: Testissä Cillit Bang!

Olen liittynyt Buzzadoriin jo muistaakseni viime kesänä; muutamaan kampanjaan yritin ennen tätä  - mutta vasta tähän minut valittiin mukaan.

Mikä on Buzzador?
Buzzador on Pohjoismaiden johtava yritys Word of Mouth-markkinoinnin ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin parissa. 300 000 jäsentämme (Buzzadoria) ovat luonteiltaan uteliaita ja he haluavat kokeilla uusia tuotteita ja palveluita. Buzzadorit levittävät rehellisiä mielipiteitään ystävilleen ja tuttavilleen – Sekä internetissä että kasvotusten.

Pääsin siis tällä kertaa mukaan kampanjaan, jossa testataan tv:stä tuttuja Cillit Bang-pesuaineita.

Harmikseni ärräpakettina tullut  Cillit Bang "Kalkki ja Lika" (oranssi) oli vuotanut jo matkalla jonkin verran... Paketin vastaanotto alkoi siis heti siivouksella.

Tässä lisätietoja Cillit Bang-tuotteista
- Sisältävät tehokkaita aineosia, jotka vaikuttavat muutamissa sekunneissa
- Niissä on matala PH-taso
- Tuotteet sopivat lasi-, akryyli-, keraamisille ja kaakelipinnoille, PVC-lattialle ja kromipinnoille.
- Aineet irroittavat sitkeämmätkin kalkkitahrat, saippuajäämät sekä ruosteen 
 - Tehopuhdistaja kylpyhuoneeseen on valittu testivoittajaksi, kylpyhuoneen pesuaineiden tuoteryhmässä
- Sopii niin päivittäiseen käyttöön  kuin isommillekkin ongelma-alueille
- Suositellaan käytettäväksi kumihansikkaiden kanssa, ettei tuote ärsytä ihoa
- Suositushinta aineille on 3,95e ja niitä myyvät mm. Kesko, Tokmannit ja S-ryhmä.


 Aloitin puhdistuksen vessan altaasta

Allas ennen.....

ja jälkeen!
 Olen kyllä hurjan tyytyväinen siihen mitä lika loppujen lopuksi lähti. Tuoksukaan ei ollut mikään kovin voimakas, verrattuna muihin Cillit Bangeihin. Asumme 30v vanhassa vuokra-asunnossa, joten edellisten vuokralaisten jättämiä tahroja ei milllään saa kaikkia poistettua enää tässä vaiheessa. 

Seuraavaksi marssin kylppäriin Cillit Bang "Saippuajäämät ja suihku" purkin kanssa.
Sieläkin oli altaassa likaa ja seinät! Me ollaan ahkeria saunojia (jopa 5-6 krt/vko) joten suihkumme on aina kosteana. Kosteus taas aiheuttaa laattojen saumauksiin mustia täpliä, hometta? Joka ei tahdo lähteä millään pois. Nyt ollaan päästetty seinä näin pilkulliseksi, että saadaan testata aineiden teho.


Sumuttelin seinät Cillit Bang "Saippuajämät ja suihku"-aineella. 

Vaahto oli aika vetistä ja lähti monin paikoin valumaan. Aineen olisi pitänyt antaa vaikuttaa max. 10min, mutteihan seinillä ollut muutaman minuutinkaan päästä enää ainetta. En muutenkaan antanut aineen vaikuttaa liian pitkään, koska lattiamme on "mattoa", joka ei pitänyt näistä pesuaineista - vaan otti osumaa. Matto alkoi väärjääntyä vaaleammaksi niiltä kohdin, jossa pesuaine oli ollut pisimpään.

 Lopputulos oli puhtaat laatat ja puhdas allas, suhteellisen vähällä työllä. Seiniä en tuossa vaiheessa ollut vielä hangannut millään, altaasta hankasin vain hanan kovimmat likatahrat.


Mutta seinän hometahroihin nämä aineet eivät tepsi. Pesin seinät ensin "Saippuajämät ja suihku"- aineella, sitten "Kalkki ja Lika"-aineella. Kun nämä eivät auttaneet, siirryin aineeseen jolla olemme ennenkin seiniä kotona pesseet - Cillit Bang "Lika ja Homeeseen" (joka ei kuulunut kampanjaan).


 Hometahrat lähtivät 80%:sesti  kahdella peräkkäisellä pesulla (Lika ja Home-aineella). Sitten loppui pesijältä hermot ja voimat. Tuo Lika ja Home-aine tuoksuu 5 kertaa enemmän kuin kampanjassa olleet pesuaineet, joten sitä ei näin allergisena pysty kauaa haistelemaan. Ja allergisille suosittelen vahvasti kumihanskojen käyttöä tiloja pestessä - tuotteet ärsyttävät helposti ihoa.

Olipas outoa esitellä omaa kotia - yleensä esittelen blogissa vain askartelujani :)

 #cillitbangtesti
#buzzador

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kesän juhliin

P*skiksessa aiheena "Kesän juhliin".
Minun juhlakseni valikoituivat kesähäät:

 Leimasin: Saturated Canary - Wedding Bells
Koristeet: ääriviivatarroja ja Studio Lightin arkeilta napsittuja kuvia

.......................................................................

Blogini nimeksi voi kohta vaihtaa "Tankun kirppisostokset" - oon aivan koukussa kirppisten kiertämiseen, hyviä löytöjäkin olen toki tehnyt! Niistä lisää myöhemmin! :)